Kognitiivisen oppimiskäsityksen tunnusomaisia piirteitä ovat mm. että oppiva ihminen nähdään erilaisen tiedon aktiivisena käsittelijänä.

Sava tuo esiin myös taiteellisen oppimisen syvähenkisenä tapahtumana. Hän
sisällyttää tähän tapahtumaan kognitiivisen suuntauksen näkemyksen oppijasta
aktiivisena tiedonkäsittelijänä, mutta lisäksi arvottavan, kantaa ottavan, tunteita
liikuttavan ja todellisuutta muuntavan toiminnan. Tällöin taiteellinen toiminta nähdään
aina persoonallisena ja vahvasti arvottavana toimintana. Ihminen voi taiteen
keinoin luoda todellisuuteen uusia merkityssuhteita, muuntaa eli transformoida
todellisuutta taiteen keinoin parhaimmillaan todellisuutta koskevaa ymmärrystä
laajentavalla tavalla. tää yks juttu

Häntä Steiner kutsui mestariksi. (Hemleben 1988, 25)
Koguzkin mystiikka ja rajantakainen mestari ovat osaltaan vaikuttaneet Steinerin
elämään ja sen erääseen peruspyrkimykseen, henkisen maailman ja aistimaailman
yhteensovittamiseen. Myöhemmin hän tarkentaa tätä pyrkimystä sisällyttäen
siihen uskonnon ja tieteen yhteensovittamisen. Tätä päämäärää lujitti ja suuntasi
salaisen, rajantakaisen mestarin ohje. Steiner kertoi saaneensa mestarilta seuraavan
ohjeen: ”Jos tahdot voittaa vihollisesi, aloita käsittämällä hänet. Sinä kykenet
kukistamaan lohikäärmeen, jos itse ryömit sen nahkoihin.” Salaisen mestarin ohje
näkyy punaisena lankana läpi koko Steinerin elämän. Vihollinen ja lohikäärme oli
1800-luvun henki, johon sisältyi mm. materialismi ja vallitsevat tieteelliset näkemykset.
Steiner koki tehtäväkseen saattaa omat sisäiset kokemuksensa sopusointuun
ympäröivän materialistisen maailman kanssa.

tulkinnallinen tutkimus on myös laadullista
eli kvalitatiivista , koska tutkimusaineistoa analysoidaan
teoreettis-käsitteellisesti ja pyritään käsitteiden ja niiden merkitysten syvälliseen
ymmärtämiseen. Teoreettis-käsitteellistä lähestymistapaa voidaan pitää yhtenä
laadullisen tutkimuksen muotona. Tässä lähestymistavassa pohditaan ja analysoidaan
käsitteitä ja niiden välisiä merkitysyhteyksiä, jolloin väitteiden pätevyyttä
arvioidaan loogisilla, kielellisillä ja semanttisilla välineillä – ei vertaamalla niitä
empiriaan (Puolimatka 1995, 10–11).
Laadullisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin, vaan pyritään
kuvaamaan jotakin tapahtumaa, ymmärtämään jotakin toimintaa tai antamaan jollekin
ilmiölle teoreettisesti mielekäs tulkinta. (Eskola & Suoranta 1996, 34)
Voidaan väittää, että pelkkä empiirinen tutkimus ei riitä vallitsevien kasvatusinstituutioiden
ja -käytänteiden perinpohjaisen arvioinnin välineeksi; teoreettiskäsitteellinen
strategia onkin saanut viime aikoina entistä enemmän tilaa myös
kasvatustieteen alueella. (Puolimatka 1995, 11)

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna voidaan todeta, että menetelmällinen kehitys
on kulkenut fi losofi s-teologisesta spekulaatiosta tiukan empiristisen tutki
muksen kautta uuteen fenomenologis-hermeneuttiseen spekulaatioon. Nykyiselle
kehitysvaiheelle on leimallista fi losofi sluonteisen ajattelun ja tulkinnallisen empiirisen
tutkimuksen yhdistämispyrkimys. (Eskola & Suoranta 1999, 27)
Kvalitatiivinen tutkimus ei ole syntynyt tyhjästä; sillä on geneettiset juuret mm.
hermeneutiikkaan, fenomenologiaan ja analyyttiseen kielifi losofi aan. Vaikutteita
on saatu monelta suunnalta; voidaankin puhua eklektisestä tutkimussuuntauksesta,
joka ylittää tieteen fi losofi set rajat. (Eskola & Suoranta 1999, 25)
Käsite hermeneutiikka on vanha, niin myös sillä merkitty asia eli tulkinta tai
ymmärtäminen. Hermeneutiikka on paljon vanhempi kuin uudella ajalla kehitetty
ajatus metodisesta tieteestä; se on enemmän kuin pelkkä metodi tai tietyn tiederyhmän
erityisominaisuus. Ennen muuta se tarkoittaa ihmiselle luonnollista kykyä.
(Gadamer 2004,129)

Hermeneutiikassa ymmärtäminen tarkoittaa ensisijaisesti tarkastellun asian
ymmärtämistä ja vasta toissijaisesti toisen esittämän mielipiteen erottamista
omasta mielipiteestä ja sen ymmärtämistä. Asian ymmärtäminen, tekemisissä oleminen
saman asian kanssa on hermeneuttisista ehdoista ensisijaisin. Se määrää,
mitä voidaan ymmärtää yhtenäiseksi merkitykseksi. (Gadamer 2004. 36)
Tiedon perustelu ei voi missään tieteessä sivuuttaa sitä hermeneuttisesti johdonmukaista
ajatusta, ettei niin sanottua annettua voi irrottaa tulkinnasta. Tulkinta
ei ole mikään tiedon liitännäismenetelmä, vaan muodostaa ’maailmassa olemisen’
alkuperäisen rakenteen. Tekstin käsitteestä tuli keskeinen kielellisyyden rakenteessa
vasta tulkinnan käsitteen kautta. Tekstin käsitteen mukaan teksti ilmenee
varsinaisesti annettuna ja ymmärrettynä vasta tulkinnan yhteydessä ja pohjalta.