https://www.turpeinen-saari.net/ tässäOttiko kulttuuriministeri Kurvinen tahallaan yhteen Marinin kanssa, koska kulttuurilla ei ole keskustalle väliä? Professori: ”Ollaan oikeilla jäljillä” hieno itämainen blogi kiitos.
Kulkurin
kuolema
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Whatsappissa Jaa Messengerissä
Outo kulkija ilmestyi keskisuomalaisen maatalon pihaan 16. lokakuuta 1999. Muutamaa tuntia myöhemmin mies oli kuollut. Kuka hän oli?
Kummallinen tapaus on piirtynyt tarkasti Marja Pokelan mieleen.
Lokakuinen lauantai-iltapäivä oli aurinkoinen. Pokelan tilan isäntä oli peltotöissä ja emäntä seurasi tuvan ikkunasta, kuinka taloa lähestyi erikoinen ilmestys.
Marja Pokela tuvan ikkunassa.
Marja Pokela seurasi tuvan ikkunasta, kuinka Johan Högberg eli Kulkuri-Jussi aikansa harkittuaan päätti tulla pihaan.
Siniseen haalariin pukeutunut iäkäs mies käveli hiekkatietä pitkin huomiota herättävän verkkaisesti. Selässään hänellä oli pieni reppu. Harmaahiuksinen ja pitkäpartainen mies näytti joulupukilta.
Pokelan ulko-ovelle saavuttuaan hän kertoi olevansa matkalla Utsjoelta Hankoon. Kävellen.
– Niinhän me kaikki, Marja Pokela kertaa ensimmäisen ajatuksensa.
Tarina kuulosti epäuskottavalta.
Kulkija pyysi lasillisen vettä ja halusi levätä hetken. Emäntä kutsui miehen sisälle ja tarjosi tälle kahvia ja voileipää.
Vieras luki sanomalehtiä ja kyseli kiinnostuneena Uuraisten viimeaikaisista tapahtumista.
Talon isännän saavuttua kotiin vieras tiedusteli mahdollisuutta peseytyä. Lupa heltisi, kulkija saisi käydä rantasaunalla pesulla.
Tupaan tuli naapurissa asuva vanha isäntä Veikko Pokela. Miehet rupattelivat keskenään eikä aikaakaan, kun kulkijalle oli luvattu päivällinen ja yöpaikka rantamökissä. Parivaljakko poistui syömään ja saunan lämmitykseen.
Yösijaa ei kuitenkaan ehditty pedata, sillä vieras kuoli suorilta jaloilta rantasaunan nurkalla. Viimeisen hengenvetonsa hän veti Iso-Uuraisen rantamaisemassa, katse kohti Kuoliosaarta.
Veikko oli käynyt Johanin kanssa laittamassa
saunan lämpiämään ja sitten siinä kun odottelivat
Marja Pokela kertaa Johan Högbergin eli Kulkuri-Jussin viimeiset hetket.
Miehen repussa oli vain tohvelit, pelikortit, tupakkavehkeet ja retkeilymajakortti, jossa luki hänen nimensä. Mukana ei ollut varavaatteita, rahapussia tai pesutarvikkeita.
Kuollut mies oli viralliselta nimeltään Johan Sigurd Högberg, mutta hän halusi itseään kutsuttavan Kulkuri-Jussiksi.
Kulkuri-Jussi vaelsi vuosikymmeniä Suomen sekä jonkin verran myös naapurimaiden maanteitä. Hänen vuodenkiertoonsa kuului kaksi pitkää vaellusta, toinen jalkaisin ja toinen pyöräillen.
Kuollessaan Kulkuri-Jussi oli 78-vuotias. Tänä vuonna hänen syntymästään on tullut kuluneeksi 100 vuotta. Hän oli yksi maamme viimeisiä ammattimaisia kulkijoita.
Kuoliosaari jäi Kulkuri-Jussin viimeiseksi maisemaksi.
"SELVITTÄKÄÄ, KUKA TÄMÄ MIES ON"
"Siltä varalta, että Teitä on jäänyt vaivaamaan, mikä oli tuo mies, joka kävi Teillä kuolemassa, oheistan pienestä lehtiartikkelista valojäljennöksen, josta pääpiirteet selviävät."
Varatuomari Jussi Lauerman Pokelan väelle lähettämä kirje on päivätty Utsjoella 28.3.2000. Kirjeen liitteenä on Lauerman Lapin Kansaan kirjoittama muistokirjoitus Kulkuri-Jussista.
Jussi Lauerma teki muistokirjoituksen Lapin Kansaan.
Lauerma tutustui Kulkuri-Jussiin työskennellessään Utsjoella yleisenä oikeusavustajana.
1980-luvun alkupuolella Lauerma sai tehtäväkseen selvittää, kuka tämä Utsjoella laajalti tiedetty ihminen oikeastaan oli. Tehtävän antoi paikallinen vanhempi konstaapeli Toivo Välimäki.
Välimäki itse oli pitänyt kodittomasta kulkurista vuosikymmeniä huolta: tarjonnut työtä, yösijan ja ruokaa. Utsjoen Karigasniemellä sijainnut Välimäen koti ja retkeilymaja oli kiintopiste, johon kulkuri reissuiltaan palasi.
Silloin tarinan päähenkilö tunnettiin paikkakunnalla nimellä Välimäen Jussi.
Vaikka Toivo Välimäki oli poliisi, hän ei juurikaan tiennyt suojattinsa taustoista. Hän oli kuitenkin laatinut Jussille epävirallisen henkilöllisyystodistuksen:
------------
Tämä on kulkumies Johan Sigurd Högberg, eikä hän tee kenellekään pahaa.
------------
Paperinpalalla oli käyttöä, kun poliisi eri puolilla Suomea halusi tietää huomiota herättäneen miehen henkilöllisyyden.
Virallinen henkilötieto tuli ajankohtaiseksi Högbergin sairaalareissulla. Kylmettynyttä kulkuria hoidettiin Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä. Poispääsy pitkittyi, koska miehellä ei ollut kotikuntaa, minne lähettää lasku.
Jussi Lauerma.
Jussi Lauerman mukaan Kulkuri-Jussi oli Utsjoella yhteisön hyväksytty jäsen ja häneen suhtauduttiin pääosin lämpimästi.
– Byrokratia iski vasten miestä, joka ei ollut kirjoilla missään, Jussi Lauerma muistelee.
Sairaalaepisodin jälkeen Välimäki halusi saada Högbergin kirjoille jonnekin, jotta vastaavat sotkut vältettäisiin jatkossa ja mies saisi itselleen kuuluvia sosiaalietuja.
Kun mystisen kulkijan tiedot Jussi Lauerman avulla lopulta selvisivät, Högberg sai toiveensa mukaisesti Suomen kansalaisuuden ja hänet henkikirjoitettiin Utsjolle. Samalla hän sai entisen vanhainkodin yhteydestä oman asunnon, jossa ei kuitenkaan paljoa viihtynyt.
Välimäen pihapiirissä otettu kuva. Jussin majapaikka oli takana näkyvässä rakennuksessa. Kuvaaja tuntematon.
RUOTSISSA SYNTYNYT JÄTTI KOTIMAANSA
Vuonna 1921 syntynyt Kulkuri-Jussi oli kotoisin Ruotsista. Ilsbo-niminen kylä sijaitsee Pohjanlahden rannikon tuntumassa Keski-Suomen korkeudella. Matkaa synnyinkodista Utsjoelle on noin 1 200 kilometriä.
Högberg oli maalaistalon poika, mutta ei halunnut armeijan jälkeen palata tilan raskaisiin töihin, vaikka isänsä sitä toivoi. 1950-luvulla hän asui Östersundissa ja elätti itsensä klapikaupalla.
Ruotsin ja Suomen kartta. Ilsbo, Harmånger, Östersund, Karigasniemi, Utsjoki, Sikovuono ja Uurainen.
Matkaa synnyinkodista Ilsbosta kuolinpaikkaan Uuraisille kertyy Utsjoen kautta yli 2 000 kilometriä.
Tiedot ovat peräisin artikkelista, joka julkaistiin vuonna 1994 Gamla Östersund Årsskrift -nimisessä julkaisussa. Artikkelin kirjoittaja Bror Halvarsson kertoo jutussa, että Högbergiä luonnehdittiin epäsiistiksi. Erityisesti naisväki karttoi häntä, vaikkei tämä tehnyt "pahaa kärpäsellekään".
Högberg herätti paikkakunnalla huomiota erikoisella käytöksellään. Hän oli puhelias ja kertoi pohjoiseen suuntautuneista vaelluksistaan esimerkiksi linja-autoasemalla seisovien bussien matkustajille.
1950-luvun puolivälissä Högberg hävisi Östersundista ja osa asukkaista arveli hänen kuolleen. Joka tapauksessa mies oli jäänyt mieleen, sillä Halvarssonin mukaan hänen kohtaloaan pohdittiin paikkakunnalla yleisesti vielä 1990-luvulla.
Tässä kohtaa kertomuksessa on aukko. Tiettävästi hän oli katoamisensa jälkeen työskennellyt jonkin aikaa miilunpolttajana jossain Pohjois-Ruotsissa.
Viimeiset tiedot Ruotsista olivat 1950-luvun puolivälistä. Ensimmäiset havainnot Suomesta ovat vuodelta 1962.
Suomeen tultuaan Högberg vietti ensimmäiset vuotensa renkinä Sikovuonossa Inarissa. Tultuaan Karigasniemelle hän päätyi poliisi Välimäen suojiin.
Polkupyörä oli Kulkuri-Jussille tärkeä kulkuväline. Hän pyöräili retkillään jopa Tanskassa saakka. Kuvaaja tuntematon.
AMMATTITAITO POHJASI ILMIÖMÄISEEN MUISTIIN
Viimeiset tunnit Uuraisilla olivat oppikirjaesimerkki Kulkuri-Jussin harjaantuneesta tavasta hankkia kahvia, ruokaa ja yöpaikka.
– Hän oli äärimmäisen ammattitaitoinen, Jussi Lauerma kertoo.
Maaseudulla pikkuteitä pitkin edennyt Kulkuri-Jussi tunsi Suomen paikkakunnat hyvin.
Kulkuri-Jussin ammattitaito nojasi poikkeuksellisen hyvään muistiin. Hän painoi mieleensä tarkasti ihmisten nimet, suvut, osoitteet ja syntymäajat. Pääasialliset verkostot muodostuivat Utsjoelta pois muuttaneista henkilöistä tai utsjokelaisten etelän tutuista ja sukulaisista.
– Jos joku kertoi Kulkuri-Jussille, että hänellä on äiti Lumijoella, niin ei siinä vuosikausia mennyt kun hän ilmestyi koputtelemaan ovelle, Lauerma naurahtaa.
Hän sai jalkansa oven väliin kertomalla terveiset Utsjoelta. Heittäytymällä juttusille talonväen kanssa sai eteensä kahvikupin. Nälkää valittelemalla kulkija pyydettiin ruokapöytään. Yösijan varmistaminen alkoi torkkumalla ja nukahtelemalla.
– Hän saattoi sanoa, että ottaa vähän sydämestä, kun on tullut niin paljon käveltyä. Ei siinä jäänyt ihmisille paljoa muita vaihtoehtoja kuin laittaa tulijalle sänky, Lauerma kuvailee.
Jussi ei varastanut eikä valehdellut. Hän ei ryypännyt reissuillaan eikä niihin ilmeisesti sisältynyt myöskään romanttisia ihmissuhteita.
ja jäin neljäksi yöksi sinne.
Jussi selvittelee kiinnostuneena paikallaolijoiden asioita Niilo Rasmuksen kuvaamalla videolla.
UTSJOKELAISET MUISTELEVAT EDELLEEN KULKURI-JUSSIA
Kulkuri-Jussin kuolemasta on jo 22 vuotta. Silti mies muistetaan Utsjoella varsin hyvin. Esimerkiksi Utsjoen vanhoja valokuvia esittelevässä Facebook-ryhmässä Jussia koskevaan päivitykseen on kirjoitettu toista sataa kommenttia. Se on paljon, sillä kunnassa on noin 1 200 asukasta.
Muutamat asiat toistuvat Kulkuri-Jussista puhuttaessa. Kävellessään hän viuhtoi kummallisesti käsiään. Mies pukeutui aina samaan siniseen haalariin.
------------
Hän tuli kerran meille Ivaloon yöksi. Yöpuulle ryhtyessään jännäsimme, kun Jussi alkoi riisuuntumaan: kun hän riisui siniset haalarinsa pois - yllätys yllätys - yöpuku oli valmiina haalareiden alla eli toiset siniset haalarit.
------------
Kulkuri-Jussi Kyllikki Antilan kodissa.
Jussi on kyläilemässä opettaja Kyllikki Antilan kodissa joulun aikaan vuonna 1993.
Kulkuri-Jussin muisti teki ihmisiin vaikutuksen.
------------
Ilmiömäinen muisti Jussilla oli. Hauska tapa: luki kaikki lehdet ääneen.
------------
Joo, ja aloitti kannesta lehden nimestä "Lapin Khansa, lappilaisten äänenkhannattaja".
------------
Hän oli hyvin kiinnostunut maantieteestä ja tunsi Suomen paikkakunnat perusteellisesti.
Kirjailija ja eläkkeellä oleva utsjokelainen toimittaja Niilo Aikio muistaa tapauksen, jossa Jussi välittömään tapaansa oli baarissa istunut tuntemattoman pariskunnan seuraan.
– Oletteko te siitä valkoisesta talosta, joka on tien oikealla puolella, hän kysyi hetken kuluttua pariskunnalta.
Pariskunta arvatenkin hämmästyi, kun Kulkuri-Jussi lyhyen juttuhetken jälkeen osasi kuvata heille muualla Suomessa sijainneen kotitalon sijainnin ja ulkonäön.
Kulkuri-Jussin väitettään puhuneen useita kieliä. Lisäksi hänellä oli erikoinen pakkomielle parillisiin lukuihin – esimerkiksi kahvia piti saada aina kaksi kupillista.
------------
Aina kun tarjottiin kahvia otti kaks sokeripalaa nakkas suuhun, hörppäs kahvit päälle, kahvia kans parillinen kuppimäärä.
------------
Yksi tarina liittyy f-kirjaimeen. Kulkuri-Jussin väitetään sanoneen, että f-kirjain on suomen kielessä turha, koska sitä käytetään – kertojasta riippuen – vain yhdessä tai kahdessa sanassa.
------------
Jussi opetti minulle, että suomen kielessä on vain yksi sana, jossa on f-kirjain. Se on pesufati.
------------
Jussilla oli kaksi sanaa joissa oli f-kirjain, pesufati ja kuplafolkkari.
------------
Jussin pukeutuminen ja muu varustus olivat ankariin talvioloihin sopimattomia. Tiettävästi häneltä jouduttiin jopa amputoimaan varpaita paleltumien vuoksi. Erään tarinan mukaan hänet oli löydetty kävelemässä keskellä tunturia.
------------
Tuotiin meille ja hänellä oli asusteena se aito sininen tavallinen haalari ja alla t-paita. Silloin oli paleltumakohtalo lähellä! Varpaat ja jalat olivat mustansiniset. Siinä pari päivää Jussia sulateltiin, ja kyllähän mies tokeni.
------------
Hänestä liikkui myös paljon todennäköisesti perättömiä huhuja. Yhden tarinan mukaan Kulkuri-Jussilla olisi ollut paljon rahaa. Toisen jutun mukaan hän olisi ollut neuvostovakooja.
------------
Monet puhuivat vakoilijasta ja toiset taas olivat sitä mieltä, etteivät agentit ole tuollaisia. Vaan pikemminkin huomaamattomia.
------------
Joidenkin kertomusten mukaan hän olisi ollut lukenut mies, viittä vaille maisteri.
Myös miehen kuolemasta on erilaisia kertomuksia. Yhden tarinan mukaan hän kuoli sydänkohtaukseen venettä vetäessään, toisen mukaan hänet olisi löydetty menehtyneenä ojasta, polkupyöränsä vierestä.
Kulkuri-Jussi vuonna 1994.
KULKURIN ELÄMÄSTÄ OLI ROMANTIIKKA KAUKANA
Kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa kulkureista on piirretty ihannoiva kuva, mutta todellisuudessa kulkeminen on ollut tavattoman kovaa elämää.
– Suomalaisella maaseudulla kulkijoilta vaadittiin äärimmäistä taitavuutta pysyä hengissä ja saada yösija. Heitä myös paleltui ja löytyi kuolleena.
Irtolaisuutta tutkinut sosiaalihistorian dosentti Antti Häkkinen kertoo, että Jussin kaltaisia ammattikulkureita on Suomessa ollut vain vähän. Irtolaishuolto rekisteröi kiertäviä kulkureita 1930-luvulta alkaen ja heitä oli muutamia satoja. Sen sijaan erilaisia kulkevia kaupustelijoita ja ammattityöläisiä oli runsaasti. 1800-luvulla ammattikulkureita oli huomattavasti enemmän.
Esimerkiksi Etelä-Ruotsissa, päinvastoin kuin Suomessa, on ollut erityisiä kulkijoiden muodostamia yhteisöjä. Ruotsissa maankiertäjiä on kutsuttu nimellä luffare.
– Jussi oli kulkurin stereotyyppi, luonnehtii Häkkinen.
Kulkuri-Jussi oli tuttu vieras Maire Luukkasen kotona.
Kulkijat olivat usein perheestään jostain syystä irtaantuneita ihmisiä, joiden kulkemistarvetta selittää esimerkiksi trauma tai sairaus. Kulkuri-Jussikaan ei halunnut olla tekemisissä perheensä kanssa.
Kun Jussi Lauerma aikoinaan tutki Kulkuri-Jussin taustoja, ilmeni että hänellä oli Ruotsissa kaksi elossa olevaa sisarta. Veljensä elossaolosta yllättyneet sisarukset tapasivat Jussin kerran 1980-luvulla, mutta kohtaaminen ei Lauerman mukaan ollut menestys.
Kulkuri-Jussin tunteneet mainitsevat hänen käytöksestään piirteitä - esimerkiksi suhtautuminen parillisiin numeroihin ja poikkeuksellisen hyvä muisti – jotka voisivat liittyä johonkin sairauteen.
Myös Kulkuri-Jussin nimi on Häkkisen mukaan tavanomainen. Kulkureita kutsuttiin osin neutraalisti, esimerkiksi Pitkä-Tampere, tai jonkin tunnistettavan piirteen perusteella kuten Hauska-Veikko tai Räkä-Ville.
Kulkuri-Jussi oli epäilemättä lajinsa viimeisiä, mutta ei viimeinen. Häkkinen kertoo haastatelleensa miestä, joka vielä 2000-luvulla kierteli Suomea liftaten tai kävellen. Mies yritti jossain vaiheessa lopettaa kulkemisen, hankki ammatin ja yritti solmia parisuhteen. Lopulta hän kuitenkin päätyi jatkamaan kulkemista.
Kulkuri-Jussin lempilaulu oli Tapio Rautavaaran Yölinjalla. Laulu ei tosin kerro kulkureista, toisin kuin moni muu Rautavaaran suosituista lauluista.
Pappi Arto Seppänen siunasi Kulkuri-Jussin hautaan Karigasniemen kappelissa. Paikalla oli kourallinen saattoväkeä.
"HÄN OLI IHMINEN, JOKA VAIN HALUSI KULKEA"
Utsjoella kohdeltiin Kulkuri-Jussia pääosin hyvin ja hän sai etenkin tutuissa taloissa ystävällisen vastaanoton. Monissa tarinoissa häntä muistellaan lämmöllä.
– Jussi oli ihminen, joka vain halusi kulkea. Hän näki ja tallensi erehtymättömään muistiinsa ihmiset, maisemat ja niihin liittyvät tiet, Niilo Aikio sanoo.
Joidenkin mielestä Kulkuri-Jussi oli vähän reppana ja eli pitkälti toisten hyväntahtoisuuden varassa. Häntä myös joskus kiusattiin.
Kulkuri-Jussin tarinaan mahtuu lukuisia läheltä piti -tilanteita, kun hän esimerkiksi huonosti varustautuneena kylmettyi talvisilla taipaleillaan.
Kuinka Välimäen Jussista sitten tuli Kulkuri-Jussi? Karigasniemellä matkailuyritystä pitävä, rajavartiostosta eläköitynyt Raimo Lehtosalo tietää vastauksen kysymykseen.
Uusi nimi tarttui matkaan valokuvakansiosta. Lehtosalo oli kirjoittanut ottamansa valokuvan alle tekstin Kulkuri-Jussi. Jussi tykästyi nimeen.
– Tämähän on hyvä nimi, otan tämän käyttööni, Lehtosalo muistelee Jussin sanoneen.
Lehtosalo kohtasi Jussin ensimmäisen kerran jo murrosiässä. Vuosikymmenten aikana he tulivat hyviksi tutuiksi.
Maire Luukkanen.
Maire Luukkanen tutustui Kulkuri-Jussiin heti tämän tultua Karigasniemelle. Molemmat olivat silloin töissä Toivo Välimäen palveluksessa.
Eräs helteinen kesäpäivä on jäänyt Lehtosalon mieleen. Hän otti pyöräreissulla olleen Jussin kyytiin Saariselän lähettyviltä. Pyörä pistettiin peräkärryyn ja mies autoon. Takapenkillä istui Lehtosalon poika kaverinsa kanssa.
– Mitkä hajut! Pojat pitivät nenästä kiinni koko matkan, eikä minullakaan ollut kaukana kuvotus. En tiedä, mistä Etelä-Suomesta asti oli polkenut.
Perille päästyä Kulkuri-Jussi saunotettiin, syötettiin ja sininen haalari pestiin.
Jussista tietoa ja valokuvia kerännyt utsjokelainen Antero Isola tunsi miehen tämän viimeisinä elinvuosina. Isola muistaa kuinka Jussi kerran tuohtui, kun hän erehtyi kutsumaan miestä Välimäen Jussiksi.
– Ei voi ihmistä nimetä yhden työnantajan mukaan, minä olen Kulkuri-Jussi, hän totesi Isolalle.
Kulkuri-Jussin viimeinen lepopaikka on Karigasniemen hautausmaalla, samalla rivillä Toivo Välimäen kanssa. Helmikuisena hautajaispäivänä pakkasta oli 40 astetta, muistelee karigasniemeläinen Maire Luukkanen. Luukkanen oli ensimmäisiä, joka tapasi Jussin tämän tultua paikkakunnalle. Hän sai myös saattaa Kulkuri-Jussin tämän viimeisellä matkalla.
– Minä kannoin Jussin tuhkauurnan sylissäni kappeliin ja hautausmaalle.
