"Sielun syvyydellä" orakkeeli tarkoittaa sen kolminaista tiedostavaa kykyä - intellektuaalista, diskursiivista ja opinatiivista. "Kaikki silmät" tarkoittavat sielun kolminaista tiedostavaa toimintaa, sillä silmä on tiedon symboli ja elämä halun ja nämä kumpikin - tiedostaminen ja halu - ovat kolminaisia. Maa, josta sielun täytyy kohota, tarkoittaa kaikkea materiaalista ja tulemisen monen kirjavuutta sekä jokaista ruumiillista muotoa - niitä seuraa isällisen monadin näkeminen ja sitä koskeva puhdas ilo, ja tästä intellektuaalisesta näkymästä saavutettu vakaa tasapaino. Kaikki elämä, jonka toiminta on esteetöntä, saa osakseen siihen liittyvän mielihyvän. Isän hymni ei ole sepitetty sanoin eikä rituaalein valmistettu koska ainoa tuhoutumaton oleva ei ota vastaan häviävää hymniä. Emme voi toivoa voivamme vakuuttaa tosiperusteiden herraa tyhjien sanojen virralla emmekä mielikuvituksen avulla taidokkaasti kaunistelluilla rituaaleilla. Jumala rakastaa korutonta kauneutta.
Omistakaamme jumalalle tämä hymni / Jättäkäämme virtaava olemus, /saapukaamme oikeaan päämäärään, / samankaltaistumiseen hänen kanssaan. / Tuntekaamme herra, rakastakaamme Isää, / kutsuvaa totelkaamme. / Rientäkäämme kuumaan, kylmää paetkaamme. / Tulkaamme tuleksi, käykäämme tulen halki. / Tie on vapaa meidän nousta, Isä oppaana, / tuliset tiet avaten ettemme ui onnettomassa unohduksen virrassa.
Kun sielu on toiminnassa ymmärryksensä mukaisesti tiedostaa se olevan, mutta asettuessaan oman olemuksensa intellektiivisen osan mukaan se tajuaa kaikkeuden yksinkertaisilla ja jakamattomilla intuitioilla. Noustuaan Yhteen saakka ja vedettyään kaiken moninaisuuden itseensä se toimii entusiastisesti ja tavoittaa järjen yläpuolisen. Kaikkialla kuuluu samankaltaisuuden luonteeseen tavoittaa samankaltainen ja kaikki tiedostus tapahtuu samankaltaisuuden avulla yhdistämällä järkeilevän järkeilyn kohteeseen: aistimellisuus aisteihin, rationaalinen diskursiiviseen järkeen, intellektuaalinen intuitioon ja samoin myös järkeä edeltävä järjen kukkaan. Kuten muuallakaan ei järki ole korkein, vaan järjen yläpuolinen syy, niin myös sielussa ei intellektuaalinen ole toiminnoista ensimmäinen muoto, vaan se mikä on järkeä jumalallisempi. Jokaisen sielun ja järjen toiminta on kahtalainen. Toisaalta yhtenäistävä ja intellektuaalista tiedostusta parempi ja toisaalta intellektuaalinen. Myös tämä intellektuaalinen kohde on ymmärrettävä itsensä ja todellisuutensa mukaan, sulkemalla pois se mikä muiden elämän tasojen ja voimien mukaista. Lähestymme järkeä tulemalla järjenmuotoisiksi, samoin riennämme yhdistymiseen yhdenmuotoisina asettumalla oman järkemme huipulle. Silmäkään ei näe aurinkoa muutoin kuin tulemalla auringonmuotoiseksi eikä tulen valolla. On selvää, että tämän kohteen ajatteleminen ei ole ajattelemista. Niinpä oraakkeli sanoo "jos kiinnität siihen mielesi" eli yrität koskettaa sitä intellektuaalisilla intuitioilla ja siten "ajatella" tätä noeettista kohdetta "kuten jotakin ajateltavaa" so. jonkin ideoiden ja tiedostuksen antaman mitan mukaan, niin "et sitä ymmärrä". Vaikka tällaiset käsitteet olisivatkin yksinkertaisia jäävät ne kuitenkin kauaksi itse ykseyden yksinkertaisuudesta ja koskevat sen vuoksi jotakin muuta kohdetta, joka on jo edennyt moninaisuuden piiriin. Mitään kohdetta ei voida tiedostaa sitä itseään alemmalla tiedostamisen muodolla. Siis ei myöskään järjen yläpuolista järjellä. Samalla hetkellä kun järki tarttuu johonkin lausuu se ajatellun joksikin, joka seuraa noeettista. Mutta jos ymmärrämme meissä olevan järjen kukalla tämän noeettisen, joka sijaitsee ensimmäisen noeettisen triadin huipulla, niin millä kosketamme kaikelle eritasoista ja ei-osaaotettua Yhtä? Jos ensimmäisen "Isän" sanotaan "riistävän itsensä irralleen järjestä ja voimasta", niin mikä on se, jonka ei edes tarvitse riistää itseään erilleen, vaan joka on yksinkertaisuudessaan kaiken yläpuolella ja kaikesta irrallaan ja ylistetty kaiken jumalana? Jos kaikkein ensimmäisestä isästä sanotaan myös "ensimmäinen pyhän sanan voima" niin mikä on sille yläpuolinen ja johon osaaottamisen vuoksi sitä sanotaan pyhäksi? Ja jos sitä, joka ilmaisee sanomattomamman olevan, kutsutaan sanaksi, täytyy sanaa ennen olla hiljaisuuden, joka perustaa sanan ja ennen kaikkea pyhää jumalallistavan syyn. Samalla tavoin kuin noeettisten jälkeen tulevat ovat noeettisia ilmaisevia perusteita, jotka on koottu yhteen, siten noeettisissa oleva sana, joka on perustettu toisesta sanomattomammasta henadista, on noeettisia edeltävän hiljaisuuden sana. Noeettisten vaietessa on hiljaisuus. Järjen kukka ja koko sielumme kukka eivät ehkä ole sama, vaan edellinen on intellektuaalisen elämämme yhtenäisin muoto ja jälkimmäinen on monimuotoisten psyykkisten kykyjemme ykseys. Me emme ole vain intuitio, vaan myös diskursiivinen järki, mielipide, huomio ja valinta ja kaikkien näiden kykyjen edellä sekä yksi että moninainen olemus, jakautunut ja jakamaton. Yksi on ilmestynyt kahtalaisena, kykyjemme ensimmäisenä kukkana ja koko olemuksen ja sen kaikkien voimien keskuksena. Näistä vain ensimmäinen yhdistää meidät noeettisten olioiden Isään, sillä tämä yksi on intellektiivinen ja sitä ajattelee myös Isän järki siinä olevan yhden mukaan. Ainoastaan yksi joksi kaikki psyykkiset kyvyt yhdistyvät on luonnostaan kyvykäs johtamaan meidät kaikelle olevalle tuonpuoleiseen ja on se joka tekee meissä olevan kaikkeuden yhdeksi. Sen ansiosta olemme olemuksemme perusteella juurtuneet tuohon tuonpuoleiseen ja tämän juurtumisen vuoksi emme kulkiessammekaan etäänny syistämme.
Filosofia pitää ikuisten perusteiden unohtamisen ja niiden mieleen palautumisen syynä eroa jumalista ja paluuta heidän luokseen. Oraakkelit pitävät syynä Isän tunnusmerkkejä. Kummatkin sanovat samaa, sillä sielu koostuu pyhistä perusteista ja jumalaisista symboleista. Edelliset ovat peräisin intellektiivisistä muodoista, jälkimmäiset jumalallisista henadeista. Olemme intellektuaalisten olemusten jäljitelmiä ja tuntemattomien merkkien kuvapatsaita. Kuten jokainen sielu on kaikkien muotojen täyteys, mutta nojaa olemassaolossaan kokonaan yhteen syyhyn, siten myös sielu ottaa osaa kaikkiin tunnusmerkkeihin, joiden kautta se koskettaa jumalaa, mutta sen oleminen rajoittuu yhteen, jonka mukaan kaikki siinä oleva moninaisuus johdetaan yhteen huippuun. Myös se on tiedettävä, että jokainen sielu eroaa kaikista muista muodon perusteella ja niin monia kuin on sieluja, on sielujen muotoja. Ensiksi yhden muodon perusteella on olemassa kautta materian ja yhdistettyjen olentojen monien yksilöiden yhdenmuotoinen hypostasis yhden alla olevan luonnon osallistuessa vaihtelevin tavoin samaan muotoon. Jos sielun oleminen on peruste ja yksinkertainen muoto, niin se ei eroa toisesta joko lainkaan olemuksen perusteella tai eroaa muodon perusteella. Se, joka on, voi ainoastaan erota ja se on ainoastaan muoto. Tämän vuoksi on ilmeistä, että jokainen sielu, vaikka se olisi täynnä samoja perusteita on kuitenkin saanut osakseen yhden muodon, joka määrittää sen erilleen muista samoin kuin auringon muoto luonnehtii aurinkosielua ja jokin muu piirre jotakin muuta.
great humour
