keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

a realisation that has slowly dawned on me over the last few years. Without really meaning to do so, I have been going around saying and doing things that demean women and casually downplay the importance of issues of gender discrimination all my life. It's a horrible thing to recognise about yourself, gradually or not. I try to be a generous and caring person and I am pretty sensitive, so the idea that I have been ignorantly treating half of the people I know and love in this way makes me feel awful. Given the subject at hand, the irony of pointing out how this makes me feel is something I am aware of, so I won't dwell on it too much, except to say that understanding you are sexist is actually really quite difficult just on a practical level. When I look around, I see the same things I've been doing and saying without thinking about them reflected back at me from every angle, and the fact casual sexism is so prevalent is an amazingly effective masking agent for the concept itself, especially among men. (I'm talking to men, of course. I know that our female readers - by virtue of being women - do not need me to point out that the average male is sexist.) 1 "This isn't as important as something else." "Bloody white knight." "This is political correctness gone mad." Stop trying to change the subject. I don't know exactly when I realised I was sexist, but I can show you how I notice historical examples of it. Yesterday, for example, I saw some friends talking about the "Dastardly" achievement in Red Dead Redemption. Do you remember this one?, which I assume scrapes data from Xbox Live and is therefore probably reporting the developer's original wording, describes it thus: "Place a hogtied woman on the train tracks, and witness her death by train." So the objective is to locate a woman who cannot defend herself against you, tie her up and then kill her by placing her in the path of a train. You cannot gain the achievement by performing this act on a man. I am not a student of Westerns so I cannot comment on its original context (and I bet a proportion of the game's player base that it would be statistically acceptable to round up to 100% are in the same situation), so it's just a contextless act of violence against women that gamifies something that we dimly remember as being associated with a film genre. I remember that achievement. I remember doing it in the game. This would have been in 2010. The only reaction I remember having to it is thinking it was clever and inventive, drawing on a famous Western trope. I don't remember having any conscious thought that it was troubling. If I did, I obviously suppressed it. The things I probably find most haunting about my sexism though are the sexist things I've written and published. Unlike a lot of my friends and peers, I didn't start in print, where copy can vanish forever quite easily, and I have only worked for Eurogamer, which maintains a pretty complete live archive of content. I'm 30 now and I've worked here since I was 16. So if you go through stuff I've written in that period, you can uncover some things I find shameful and embarrassing, and occasionally they float into my field of vision again. Here's a line from my Grand Theft Auto 4 review, published in 2008, in a paragraph about attention to detail: "Women you date will notice if you dress poorly. They also nag." Can someone please submit that to @everydaysexism? 2 "It's historically accurate." Player agency is a unique aspect of games with significant implications for historical recreation and exploring its role is important. "Stop attacking the developer's creative vision." Creativity should be scrutinised and debated. Or are you OK with all those micro-transactions now? The fact that things like the Red Dead achievement passed unacknowledged as recently as 2010 (apologies if you were shouting about it at the time and I didn't listen - I am sexist, as previously discussed) is a bit disturbing, but it and that snippet of my writing are examples of things that just aren't on a sexist's radar. These days, now I am conscious of my sexist instincts, I see them all the time and I want to discuss them. And this leads me on to the crux of the issue: it's really hard to talk about sexism (in games or otherwise) when a large proportion of your audience hasn't realised it is sexist, whether subtly or profoundly. The discussion my friends were having yesterday was unique in that it was being conducted between people who all generally recognise and act against sexism when they encounter it, so while it was recognisably conducted from behind the thousand-yard stares of sadness I see quite a lot during these conversations, it wasn't heated or intense. Someone pointed out Dastardly was based on a film trope but felt a bit off. Someone suggested thinking about how you'd feel if a game asked you to re-enact something from Schindler's List. Someone wondered aloud whether developers should gamify history. I wondered (though did not jump in - I wrote this piece instead) about the wider issue of creative responsibility, often mentioned around things like the infamous "No Russian" level in Modern Warfare 2. But if I had written something on Eurogamer about realising that the Dastardly achievement was troubling, and then tried to explore that, a silent majority might have found some merit in what I was saying, but I know what the comments would have looked like. 1) This isn't as important as something else. 2) Bloody white knight - you're just trying to impress women. 3) It's historically accurate. 4) Stop attacking the developer's creative vision. 5) Stop trying to censor people. 6) This is political correctness gone mad - what's next? Forcing X to do Y? 7) Bloody social justice warrior. The thing about those comments - this isn't a straw man argument, by the way; go read the comments on my article about gender representation in Assassin's Creed Unity - is that I don't think they come from a place of actual misogyny. I think they are just a byproduct of the kind of casual ignorance I have personally embodied for pretty much all of my sexist life. And when you have an entrenched attitude that you may not fully recognise and you are confronted by arguments that go to the core of that attitude, it's easy to get upset, because it feels like a personal attack. Your natural response is to try to change the subject, attack the speaker or frame the argument differently, rather than engaging with the thing you can't comprehend at the heart of the original point. 3a "Bloody social justice warrior." Yes, I like social justice - and so do you, assuming you're in favour of education, health care, public services, etc. Also, stop trying to change the subject. By the way, one reason I think I have a handle on the mindset behind these comments is that I'm pretty sure I used to write these comments as well. After all, I am sexist. It's also worth remembering that the gaming community is an emotionally charged one - we're defensive because we're used to being vilified by mainstream media, we're loyal to games, characters and developers who have brought us so much pleasure and we, like all humans, fear what we do not immediately understand. I feel as though these aspects of the person who self-identifies as a gamer, as I do, probably act as an accelerant for the deep-seated, unresolved negative attitudes to women that are part of our social heritage, and to say this all plays a part in the tone and intensity of the negative reaction to people who write the sorts of things I'm writing today is an understatement. Speaking of which, why am I writing any of this? I don't just mean because it is only tangentially to do with gaming. We are a gaming community, and the concept of community is built on a foundation of social interaction, so the discussion of social issues should be indivisible from gaming community, even though it doesn't always feel as though it is. Well, I'm writing this for a couple of reasons. Firstly, it's because among the many comments that didn't make me feel so good when I wrote about this subject last week, there were a few that did. I also received a few emails from readers who agreed and wanted to tell me so, and a few people tweeted their support. So I am writing this because I hope that if I stand up and admit that I am sexist, have always been sexist and will probably always have to rebel against this bit of programming in my head whenever it is triggered, one or two people will realise that they can relate to what I'm saying, and that will give them a bit of courage to try to do something about it as well. 4 Another example of my ignorant casual sexism: over the last decade, I have assembled a crack team almost entirely made up of young white men. They are all excellent professionals and I am very loyal to them, but they will understand the point I'm making. Secondly, I'm writing because I think attitudes are gradually changing and I want to acknowledge that and offer it as encouragement to anyone who wants or needs some encouragement. Clearly my own attitude has changed. That line in the GTA 4 review would be unthinkable to me now. I wouldn't let the Dastardly achievement pass without comment now if I was aware of it. And as Elisa Melendez wrote on Polygon during E3, there are signs that issues of representation are being slowly addressed in games more broadly, which is good. Something I always try to keep in mind - usually when I read tweets like this one from Rust developer Garry Newman or negative comments on good work by .

5 kommenttia:

dudivie kirjoitti...

ARNAUS - Beibi, mä oon anarkisti …

Anonyymi kirjoitti...

ympäristöä kuin ennen virtuaalitodellisuuden, monikulttuurisuuden ja Euroopan unionin ilmestymistä.

Jos vasemmistolaiset ja muut yhteiskuntakriittiset ryhmät haluavat nostaa kannatuksensa ylös nykyisistä pohjamudista, niiden on opittava puhumaan kansan kieltä. Seuraava kysymys kuuluu "minkä kansan?". Punavihreissä kaupunkilaispiireissä kuvitellaan, että se kansa on joko heidän kaltaistaan tai edistyneesti ajatellen yhteiskunnan pudokkaita, jotka ilman putoamista olisivat heidän kaltaisiaan. Kokoomuslaisia ymmärretään, koska heitä pyörii samoissa urbaaneissa piireissä kuin punavihreät itsekin – asioista joskus väitellään Twitterissä, jos jaksetaan – kun taas perussuomalaisia, vanhakantaisia keskustalaisia, kristillisiä, korpikommunisteja ja itsenäisyysmielisiä lähinnä oudoksutaan kykenemättä selittämään ilmiötä (joskus heidät leimataan jopa kajahtaneiksi). Kaikille näille urbaaneille yhteiskuntakriitikoille suosittelen lämpimästi Suomen syrjäseutujen turneeta. Lähtekää matkaan vaikka yhdessä vuokratulla bussilla. Ellei huomio keskity koko ajan omaan keskinäiseen kehumiseen tai urbaanin todellisuuden säilyttämiseen omassa kuplassa, silmille puhkeaa mullistava totuus nyky-Suomesta ja -suomalaisista. Syrjittyä Suomea löytyy satoja kilometrejä satojen kilometrien perään, ja useimmissa ympäristöissä myös asutaan. Tämä on se pohja, jolle maa on rakennettu ja rakennustyö on yhä kesken tai tauolla. Ja tämän maan kansan kieltä on osattava puhua, mikäli yhteiskunta oikeasti halutaan parantaa eikä vain leikkiä urbaania yhteiskunnanparannusleikkiä.

Anonyymi kirjoitti...

vieraantuneita!). Niinpä luottamus kohdistuu keskustaan ja protesti perussuomalaisiin.

Kaupungissa tuijotetaan tilastolukuja ja todetaan, että vain 15,6 prosenttia suomalaisista asuu taajamien ulkopuolella. Tähän sisältyy kuitenkin useita laskuvirheitä. 1) Edellä mainittu 15,6 % tarkoittaa yhteensä noin 850 000 ihmistä. Siis lähes miljoona suomalaista asuu yhä taajamien ulkopuolella. 2) Taajamiksi luetaan Suomessa kaikki vähintään 200 asukasta käsittävät tiiviit asuinyhteisöt. Näihin lukeutuvat myös syrjäseutujen pientaajamat. Jos mukaan luetaan vain suuremmissa yli 10 000 asukkaan taajamissa asuva väestö, tulokseksi saadaan reilusti alle 3,5 miljoonaa eli toisin sanoen kaksi miljoonaa suomalaista elää isompien taajamien ulkopuolella. On lisäksi huomattava, että "isompia taajamia" ovat tässä tapauksessa myös mm. Forssa, Iisalmi, Jämsä, Lapua, Mäntsälä, Nastola, Pieksämäki, Siilinjärvi, Vammala ja Ylivieska. 3) Huomattava osa näistä 3,5 miljoonasta "urbaanista" on tosiasiassa joko kotoisin maaseudulta, maaseudun kesäasukkaita (yleensä mökkiläisiä) tai molempia. Näin ollen voin vakavissani väittää, että valtaosa suomalaisista on jotakin muuta kuin teknisiin ja virtuaalisiin ongelmanratkaisuihin kurkottavien poliittisten ryhmien tavoittamia urbaanisuomalaisia. Siis sen lisäksi, että ylivoimainen valtaosa fyysis-maantieteellisestä Suomesta on ihan samannäköistä

Anonyymi kirjoitti...

uennoitsijalla saattoi olla oma lehmä ojaniityllä, koska hän on itse mukana bitcoin-bisneksessä, mutta kuinka yhteiskuntakriittisinä itseään pitävät ihmiset saattoivat luottaa urbaanien nörttien kvasitodelliseen puuhasteluun?

Syrjäseuduilla reissatessa oivaltaa, kuinka kaukana kaupunkilaisten visiot ovat suomalaiskansallisesta todellisuudesta. Vaikka tietokone ja netti löytyvät useimmista tuvista, ei ajatus digitaalisesta valuutasta tunnu kotoiselta ympäristössä, jossa Euroopan unioni tarkoittaa tukihakemusnippua ja monikulttuurisuus seitsemää kunnallisissa rivitaloissa asuvaa somalia. Syrjäseudulla käsittää, missä ovat perussuomalaisilmiön periaatteelliset juuret ja miksi myös keskusta saa vuosikymmenestä toiseen isot kannatusluvut. Kokoomus ja vihreät ovat "bitcoin-puolueita", vaikka edellinen vielä varmasti pitkään pitäytyykin eurovaluutassa sen hyödyttäessä parhaiten suurpääomaa. SDP tuskin on rahapoliittinen edelläkävijä, mutta kylläkin uskollinen perässähiihtäjä. Vasemmistoliitto on yhteiskuntakriittinen ja teoriassa sitä voitaisiin kannattaa, ellei se myötäilisi aivan liikaa urbaaneja, elämästä vieraantuneita poliittisia ideoita. Pienpuolueilla ei ole edes kunnallisvaaleissa ehdokkaita, ellei kommunisteilla tai Ipulla yksi tai kaksi (piraatit ne vasta ovatkin

Anonyymi kirjoitti...

aa mainosslogania, joka on tuttu televisiosta, muttei tältä tai viime vuosikymmeneltä. Pikkutien päästä löytyvää taloa ei ole edes maalattu – ja siinä asutaan edelleen. Kaiken tämän nähtyään ja ymmärrettyään voi tehdä ilmiselvän johtopäätöksen: sitten suuren maaltapaon ainoa näkyvä muutos valtaosassa Suomea on paikallispalvelujen katoaminen.

Lauantaina 28. kesäkuuta kävin Tampereen Näsinpuistossa kuuntelemassa Vihreän Puolueen "puistovalistuksiin" kuuluvaa luentoa bitcoinista, avoimeen lähdekoodiin perustuvasta digitaalisesta valuutasta. Olen lähimenneisyydessä kuullut ja varsinkin lukenut paljon toiveita Suomen markan palauttamisesta, kansainvälisen rahatalouden paluusta kultakantaan ja numeraalisesti laskettavan vaihdannan asteittaisesta hylkäämisestä. Niinpä en ollut valmistautunut siihen, kuinka kritiikittömästi bitcoinia käsiteltiin rahatalouden ongelmanratkaisijana. Jopa paikalle saapuneet kuuntelijat alkoivat julistaa minulle sanaa, kun uskalsin kritisoida bitcoinia teknisestä vieraannuttavuudesta, vieraudesta kansalle, epäjohdonmukaisuudesta (bitcoin-omaisuudet määritetään arvonnan kaltaisessa prosessissa!) ja määrällisen vaihdannan toimialan laajentamisesta edelleen. Lähdin tilaisuudesta pöllämystyneenä:

Twitter Updates

    follow me on Twitter

    Oma blogiluettelo