Belovedlight @Rakkauspuhe · 3 t @laajakaisa rakkaus, runo ja muikku mainittu 10+10+10+. Elämän makuinen fuusio @aleksiusjrv @Vuohenputki

Share on facebookShare on twitterShare on email 0 171 Kotkassa kokoontuva kuusikymppisten sinkkujen ryhmä tietää, että eron tai leskeksi jäämisen jälkeen yksinäisyys voi olla painajainen tai suuri helpotus. On illan sininen hetki. Kotkalaisen Café Laiturin takassa palaa tuli, kynttilät loistavat ja suurista ikkunoista näkyvät Sapokan venelaiturit. Ollaan keväässä ja kuusikymppisten sinkkujen toisessa tapaamisessa. Kaikki alkoi yhden sinkun ideasta. Hän halusi perustaa ryhmän eronneille ja leskeksi jääneille, keräsi vinkkejä ja teki asiasta kaupunkilehteen pikku jutun. Ensimmäiseen kokoontumiseen tuli jo kymmenkunta sinkkua. NE ONNELLISET PARIT Keskustelu lähtee vilkkaasti liikkeelle, sillä tänään puhutaan yksinäisyydestä. Se on kaikille tuttua. ”Olin tottunut siihen, että perhe oli aina ympärillä. Kun jäin yksin, hiljaisuus kuului niin kovaa, että se kävi korviin”, kertoo Marjo Riitta Metsäranta, jonka avomies joutui muuttamaan Australiaan terveydellisistä syistä. ”Meillä oli hyvä, pitkä avoliitto. Jouduin miettimään, seuraanko häntä vai jäänkö Suomeen, jossa minulla on lapsi ja lapsenlapsi. Valitsin heidät ja Suomen, vaikka yksinolo tuntui pelottavalta.” Metsäranta nukkui kaksi vuotta valot päällä. Kun hän oli ollut kolmen vuoden ajan yksin, hän luuli jo tottuneensa tilanteeseen. Mutta sitten tuli takapakki. ”Päivällä ja illalla oli kaikenlaista touhua, joka vei ajatukset muualle. Mutta ikävä tuli aamuisin, kun kukaan ei laittanut kahvinkeitintä päälle ja viettänyt aamua kanssani.” Ryhmän ainoa mies, Antero Anttila, ei ole vielä keksinyt, mitä hienoa yksin olemisessa voisi olla. ”Kaikki sanovat, että lepäile silloin, kun tyttäret eivät ole luonasi, mutta en kerta kaikkiaan osaa. Olen aina halunnut olla ihmisten kanssa”, kolme vuotta sitten eronnut Anttila miettii. Onnellisen avioliiton jälkeen yksin jääminen on kova paikka, tietää Pirkko Lindström. Hän jäi leskeksi vuonna 2006. ”Mieheni kuoli yllättäen. En kyennyt puhumaan tunteistani kenenkään kanssa. Kun viimein uskalsin mennä ulos, vastaan tuli kolme onnellisen näköistä, hymyilevää pariskuntaa. Se oli minulle liikaa. Menin kotiin ja itkin”, Lindström muistelee. Ensimmäiset viisi viikkoa hän vietti yksin mökillä. Kävi läpi avioliittoaan, itki ja nauroi. Se oli pakko tehdä. ”Se auttoi minua selviytymään.” Alkuaikoina Lindström oli hyvin yksinäinen ja ajatteli, ettei ikinä totu yksinoloon. Nyt hänellä on hymy ja huumori herkässä. ”Olen ainoa lapsi, orpo, lapseton ja leski, mutta elämäni on nyt mukavaa”, Pirkko Lindström nauraa. ERO VOI OLLA MYÖS HELPOTUS Aina yksinäisyys ei satu, vaan raskaan avioliiton jälkeen yksinolo on uuden ja paremman alku. Silloin voi rakentaa itselleen uuden kodin ja samalla uuden elämän. ”Minä nautin yksinäisyydestä. En ole yksinäinen, vaikka olen yksin”, Maija Kärkkäinen sanoo. ”Puoli vuotta eron jälkeen meni niin, että järjestin itselleni paljon menemistä. Se alkoi tuntua rankalta ja pistin sen poikki. Nyt tuntuu hyvältä, että saan itse päättää asioistani, tehdä mitä haluan ja mennä minne haluan”, hän kertoo. Myös Pirjo Salmikivi koki eron suurena helpotuksena. ”Sen jälkeen minulla oli viimeinkin hyvä olla. Minulla oli oma koti, oma rauha ja vapaus olla, eikä mikään tai kukaan uhannut minua”, Pirjo Salmikivi kertoo. Joskus vaikea liitto kestää vuosikymmeniä, sillä eron ottaminen tuntuu liian pelottavalta. Painajaiseksikin muuttuneessa parisuhteessa saattaa olla jotakin turvallista ja paikallaan pitävää. Eräs ryhmän jäsen, pienyrittäjänainen, kertoo, miten hän oli kahdeksan vuoden ajan tiennyt, että hänen aviomiehensä juoksee pakonomaisesti vieraissa. Mies kiisti kaiken ja onnistui uskottelemaan vaimolleen, ettei vaimo ikinä tulisi toimeen ilman aviomiehen rahoja. Nainen pärjää nyt hyvin, vaikka joskus häntä harmittaa, ettei tullut ottaneeksi eroa aikaisemmin. UNELMIA PITÄÄ ELÄMÄSSÄ OLLA Mutta nyt nostetaan maljat: kippis meille kaikille, sinkut tuumaavat. Keskustelu siirtyy yksinäisyydestä tulevaisuuteen. Haaveita ja unelmia pitää elämässä olla, ja moni pohtii, voiko uusi kumppani vielä löytyä. ”En usko, että enää löydän kumppania”, Maija Kärkkäinen epäilee. ”Kumppania ei löydä, ellei etsi”, Pirkko Räsänen vastaa hymyillen. Marjo Riitta Metsäranta ei etsi, mutta haaveilee. ”Haaveilen löytäväni miehen, joka on hyvä ja luotettava, reipas, rehti ja fiksu ja jonka kanssa olisi kiva keskustella. Mutta en ole ketään erityisesti etsinyt. Jos on tullakseen, niin hän tulee vastaan.” ASENTEET MUUTTUVAT IÄN MYÖTÄ Antero Anttilan tytär toi eron jälkeen isälleen deitti-ilmoituksen ja kehotti tätä kokeilemaan onneaan: ”Mietin asiaa ja totesin, että en lähde mitään haeskelemaan. Jos maitokaupassa törmään johonkin mukavaan naiseen, niin se on eri juttu.” Myös asenteet ja vaatimukset ovat kypsässä iässä toiset: ”Nuorempana ajateltiin, että kyllä toisen pystyy kouluttamaan. Enää niin ei ajatella. Arvostan naista, jolla on älyä, persoonallisuutta ja mielipiteitä, mutta ei jyrkkää ehdottomuutta. On hienoa, kun arvostetaan samoja asioita ja nauretaan samoille asioille”, Antero Anttila pohtii. YSTÄVYYS ITÄÄ SINKKURYHMÄSSÄ Ystävyyssuhteet voivat olla parisuhteita pysyvämpiä, ovat sinkut huomanneet. Sirpa Raivelan ystävistä koostuva naisporukka on kokoontunut jo 30 vuoden ajan. Siinä seurassa toisia ymmärretään jo puolesta sanasta. Lapsuudenystävät ovat pysyneet Pirkko Lindströmin elämässä. ”Olemme tunteneet toisemme aina, puutteinemme ja hyvine puolinemme. Hyväksymme toisemme ja pidämme toisistamme. Se on hienoa.” ”Hyvä seura ja ystävät saavat minut aina onnelliseksi. Ensimmäisen yhteisen sinkkuiltamme jälkeen olin koko viikon iloisissa tunnelmissa”, Marjo Riitta Metsäranta kertoo. Sininen hetki on jo aikaa sitten vaihtunut kevättalven yön pimeydeksi, ja sinkut kiittävät toisiaan. On lähdön hetki, tunnelma on hilpeä. Seuraavaa tapaamista jäädään odottamaan. Ystävyys on alkanut itää myös tässä ryhmässä.