⎝⏠⏝⏠⎠ૐ

pul pul I am a research fellow at RMIT University’s Spatial Information Architecture Laboratory (SIAL) and a research associate at the Centre for Comparative Literature and Cultural Studies (CLCS), Monash University. In 2009, I graduated with a PhD from Monash University. My thesis analysed the ‘affirmative dystopias’ of the novelist J.G. Ballard. I am the editor and publisher of the popular website Ballardian.Le Corbusierin Villa Savoye'ta. Ennakkoluuloton, rajoja rikkova ja futuristinen. Ja luonnoton.

Mikä Villa Savoye'sta tekee niin luonnottoman? Vastaus on massoittelu. Se näyttää kelluvan luonnottomalla tavalla ilmassa. Sen alakerta on tumma, ympäristöstään erottumaton, ja yläkerta valkoiseksi maalattua betonia. Se näyttää kelluvan ilmassa luonnottomalla tavalla - pilarit ovat teknisesti riittävän vahvoja pitääkseen massat ylhäällä, mutta visuaalinen ilme on outo; siinä missä Feidias osasi soveltaa pilareita visuaalisen illuusion aikaansaamiseen, Corbu ei. Valkea massa tuntuu luonnottoman raskaalta, ja sitä katkoo vain nauhaikkuna. Ja katto! Corbulla oli mania tasakattoihin, ja täällä kaupan päälle oli lisää raskasta massaa tasakaton päälle. Entä interiöörit? Nauhaikkuna saa aikaan illuusion siitä, että tässä asutaan ja eletään vitriinissä. Viherkasviharrastaja varmasti haluaisi asua tuollaisessa kodissa, mutta valoa tulvii sisään niin paljon että sitä on valosaasteeksi saakka. Ruukinmatruuna itse on pimeän ja hämärän lapsi, ja tykkää chiaroscurosta - hänen simmunsa eivät pidä liian voimakkaasta päivänvalosta.

Rakennuksena sellaisenaan Villa Savoye oli katastrofi. Tasakatto vuoti ja talossa oli homeongelma. Lämmityskustannukset olivat melkoiset. Savoye'n pariskunta hylkäsi talon ja muutti Pariisiin. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehitysjoukot käyttivät taloa tukikohtanaan, ja sodan jälkeen se tyhjennettiin kaikesta interiööristä ja muutettiin ladoksi. Se toimi 1960-luvun alussa nuorisotalona. Se oltiin vähällä purkaa 1964, jolloin sen arvo arkkitehtonisena muistomerkkinä tai ainakin varoitusmerkkinä ymmärrettiin. Nykyisin talo on museoitu.

Ja samanlaisia katastrofeja on rakennettu ympäri maailmaa, eikä Suomikaan ole säästynyt niiltä. Termiä funktionalismi voidaan täysin oikeutetusti pitää oksimoronina; yleensä tuloksena on epäfunktionaalista, ikävää ja kylmäkiskoista laatikkoarkkitehtuuria. Noormarkun Villa Mairea on virkistävä poikkeus. Mutta modernismi - mukaanlukien funkis - ei skaalaudu ylöspäin. Ja kaikki ennakkoluuloton ja rajoja rikkova ei todellakaan ole funktionaalista. Onko tämä huonekalu vaiko kidutuskoje?

Ennakkoluulottomuus, taiteellisuus ja neofilia ei takaa, että lopputulos on kaunis, toimiva tai tarkoituksenmukainen. Taiteilija luo kaaosta; josta kaaoksesta vain pienestä osasta tulee mitään mielekästä - loppu on roskaa.

Sanotaan, että vain huono arkkitehti turvautuu symmetriaan - miksi? Siksi, että symmetrinen rakennus on aina kaunis. Symmetrian kanssa ei voi epäonnistua. Ihmisaivot on syväkoodattu pitämään symmetriaa kauniina, sillä ihmisruumis itse on symmetrinen. Siksi huonokin arkkitehti onnistuu aina suunnitellessaan symmetrisen rakennuksen. Seuraava pykälä symmetriasta on tasapaino; symmetrinen rakennus on aina tasapainoinen, mutta myös asymmetrinen rakennus on kaunis ollessaan tasapainoinen. Kolmas pykälä on harmonia. Jos rakennus ei ole symmetrinen, se on kaunis ollessaan tasapainoinen; mutta jos se ei ole tasapainoinenkaan, sen pelastaa vielä se, että se on harmoninen. Mutta jos rakennus ei ole mitään näistä - symmetrinen, tasapainoinen tai harmoninen - se on yksiselitteisesti ruma. Ja kauneus on vain ihon pinnassa; rumuus menee luuhun saakka.

Taiteilija siis on vallankumouksellinen ja hän luo uutta ja hänen työkalunsa on revoluutio. Entäpä sitten evoluutio?

Evoluutio merkitsee hidasta ja asteittaista kehitystä kohti muotoa, joka vastaa tehokkaimmin ympäristön sille asettamiin haasteisiin. Evoluutio tapahtuu vähittäin, asteittain ja vähän kerrallaan; sanotaan, että Jumalan myllyt jauhavat hitaasti mutta varmasti, ja juuri evoluutio on tuo "Jumalan mylly". Ja siinä, missä taiteilija edustaa revoluutiota, artesaani edustaa evoluutiota.

Artesaani ei pyri tietoisesti luomaan uutta, vaan hän tietoisesti pyrkii kohti täydellisyyttä ja toimivuutta. Uuden luominen tulee kyseeseen silloin, jos a) vanha menetelmä tai tavoite ei enää toimi tai b) olemassaolevaa halutaan vielä paremmaksi tai c) kilpailija asettaa haasteen. Mutta myös artesaani luo tiedostamattaan uutta, sillä tiukka pedantti sääntöihin takertuminen ilman niiden soveltamista pysäyttää kaiken liikkeen. Tyhmälle ihmiselle ohjesääntö on sääntö ja viisaalle ohje. Artesaanilla on takanaan vuosisatojen, ehkä -tuhansien, kokemus, ja hän tietää sekä ne tavat, millä asiat toimivat, että myös ne, millä ne eivät toimi.

Artesaani ei olisi suunnitellut Villa Savoye'ta eikä Finlandia-taloa. Artesaani olisi suunnitellut sellaista, mikä toimii.