https://www.google.fi/search?q=marc+gassot&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiXgOrD5fPOAhXnQJoKHYw0AQ0Q_AUICCgB&biw=1366&bih=599 pieksämäki.Kamppailu huipentui vuosiin 1972-73. EEC-vapaakauppasopimus oli jo neuvoteltu valmiiksi, mutta presidentti Urho Kekkonen halusi lisää harkinta-aikaa ennen lopullista hyväksymistä. Ruotsi ja Itävalta olivat sopimuksensa allekirjoittaneet. Tärkein syy lykkäykselle oli tietysti se, että Neuvostoliitto jarrutti sopimuksen allekirjoittamista.almiiksi, mutta presidentti Urho Kekkonen halusi lisää harkinta-aikaa ennen lopullista hyväksymistä. Ruotsi ja Itävalta olivat sopimuksensa allekirjoittaneet. Tärkein syy lykkäykselle oli tietysti se, että Neuvostoliitto jarrutti sopimuksen allekirjoittamista. EEC-SOPIMUSTA vastustettiin toki muillakin perusteilla, mutta yya-sopimus oli vahvin argumentti. Sopimusta valmistellut puolueiden ja etujärjestöjen toimikunta joutui jopa tilaamaan siitä tohtori Keijo Korhoselta lausunnon. Siinä Korhonen todisti, ettei sopimuksilla ole kosketuskohtaa toisiinsa. Kun Korhonen kävi puhumassa arvovaltaiselle raadille, seurasi haudanhiljaisuus. Kukaan ei rohjennut sanoa mitään. Vihdoin Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto lausahti turkunuotillaan: "Kyl mar se on niin, että näistä asioista sopii vain tasavallan presidentin kantansa esittää." Aunesluoma selvittää EEC-sopimuksen taustat niin tarkasti, ettei yhtään kiveä jää kääntämättä. Moskovasta hän ei ole saanut arkistotietoja, mutta sille ei mitään mahda. Lopulta kävi niin kuin Koivisto oli ennustanut. Kaikki vain odottivat, mitä "tasavallan presidentti" sanoisi. Kiemuraisen prosessin jälkeen Kekkonen päätti allekirjoittaa sopimuksen. EEC meni sittenkin yya:n edelle. MAUNO KOIVISTO oli itse samassa tilanteessa syksyllä 1991. Ruotsi ja Itävalta olivat hakeneet EU:n jäsenyyttä, ja Suomessa keskusteltiin, pitäisikö hakea. Mielipidejakokin oli samanlainen kuin 1970-luvun alussa. Oikeisto kiirehti jäsenyyden hakemista, ja äärimmäinen vasemmisto vastusti sitä. Ratkaisijan paikalla oli pääministeri Esko Ahon johtama keskusta, joka oli sisäisesti hajalla - kuten pääministeri Kalevi Sorsan johtama Sdp oli ollut 1972-73. Taas kaikki odottivat "tasavallan presidentin" kantaa. Aunesluoma kuvaa uskottavan tuntuisesti, miten Koivisto kääntyi vaihe vaiheelta hakemisen kannalle syksyllä 1991. Se oli Koiviston presidenttikauden tärkein päätös - kuten Kekkosen päätös EEC-sopimuksesta oli aikoinaan ollut. "Oli välttämätöntä, että me liityimme, integroiduimme", Koivisto sanoi Arto Nybergin haastattelussa sunnuntai-iltana. "Se (EU) antaa kuitenkin meille taloudellista ja muutakin turvallisuutta", Koivisto perusteli. MYÖS selvitys EU-jäsenyysneuvotteluista on ansiokas. Aunesluoma on saanut käyttöönsä pääneuvottelijoiden, muiden muassa ulkoministeri Heikki Haaviston ja alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin, päiväkirjamuistiinpanot. Niissä ei ole mitään yksittäistä sensaatiota, mutta tapahtumien kuvaus on kokonaisuutena sensaatiomainen. Neuvottelut olivat monta kertaa katkeamispisteessä, ja niiden pelastamiseksi kehiteltiin keinotekoisia ratkaisuja. Näitä ratkaisuja on selitetty ja tulkittu jo 15 vuotta. Vielä pari vuotta sitten kaikki suomalaiset neuvottelijat joutuivat lähettämään Brysseliin yhteisen tulkintansa eräästä maatalouden sopimuskohdasta. Aunesluoman kirjassa näitä yksityiskohtia on valtavasti. Ne ovat merkittäviä, mutta tärkeintä on kuitenkin integraation pitkä linja. Suomi on ollut läntinen markkinatalousmaa, joka on halunnut pitää auki kauppatiensä länteen. Mutta se ei ole ollut yksinkertaista. Sodan jälkeen Neuvostoliitto halusi kytkeä Suomen tiiviinsä valtapiiriinsä. Suurvaltanaapuri käyttäytyi kuin mustasukkainen aviomies. Pienikin flirtti aiheutti raivokohtauksia. Länteen sai lähteä vain luvan kanssa. "Eikö suomalaisillekin olisi miellyttävämpää keskustella etukäteen tärkeistä asioista, ettei ulkovalloille aina syntyisi se kuva, että suomalaiset tekevät sen Neuvostoliiton pakottamina", diplomaatti Juri Derjabin kysyi kollegaltaan Juhani Suomelta niinkin myöhään kuin 1985, kun Suomi oli livahtanut Eftaan kysymättä lupaa Moskovasta. NEUVOSTOLIITON pitkä varjo vaikutti sisäiseen päätöksentekoon. Kauppa ei ollut pelkkää kauppaa. Kaikkiin ratkaisuihin liittyi niin paljon politiikkaa, että elinkeinoelämä sulautui osaksi valtiokoneistoa. Siihen vaikutti myös idänkaupan kasvu. Aluksi sitä vieroksuttiin. Ahneus voitti aatteen. Aunesluoma todistaa riittävin esimerkein, miten mielellään firmat mukautuivat idänkaupan peleihin. "Kauppa oli meille tavattoman edullista, kohtelimme Neuvostoliittoa kuin siirtomaata. Toimme raaka-aineita ja veimme teollisesti valmistettuja tuotteita", MTK:n Heikki Haavisto tunnustaa. Suomalaiset yritykset joutuivat maksamaan menestyksestään kovan hinnan 1990-luvun alussa, kun edullinen - tai ainakin sellaiseksi luultu - idänkauppa yhtäkkiä loppui. Sadat yritykset kaatuivat. Aunesluoman kirja päättyy vuoteen 1995, jolloin Suomesta tuli EU:n jäsen ja kauppapolitiikka siirtyi unionille. Jäsenyys ratkaistiin kansanäänestyksessä. Siitä on hyvä muistuttaa varsinkin tulevien eduskuntavaalien alla.