Demokratioista ja niiden toimivuudesta IDA kirjoitti ‘Politiikkapäreeni’ kommentissaan: En usko, että Ateenan mallia ihannoidaan suoraan sellaisenaan, vaan sen ideaa kaikkien suorasta osallistumisesta. - - Toisaalta on tietenkin selvää, että mikäli demokratia on orgaanisesti paikallista se rajoittaa ulkopaikkakuntalaisten (ulkopuolisten) päätäntävalta. Sen voi nähdä rasismina. Mutta kuitenkaan suhteen ulkopuolisiin ei ole pakko olla mikään omistajan ja orjan suhde. Ongelmallinen se tietysti on, mutta mikä ei olisi?’ . 1 Mahdollisimman laaja [globaali] suora demokratia on anarkistis-ideologisena projektina vaarallinen illuusio, jonka seuraukset ovat aina [ennemmin tai myöhemmin] kontrafinaalisia [enemmistö äänestää itselleen tyrannin], elleivät ne jo lähtökohdissaan ole rasistisia kuten Ateenassa. . Lokaali suora demokratia esim. modernin minivaltio-Sveitsin mallin mukaan on asia erikseen. Valtion/maan koko, sijainti ja/eli geopoliittinen historia sekä perustuslaillinen äänioikeus- ja osallistumisperinne ratkaisevat soveltuuko sinne suora demokratia. . Dunbarin luku [ks. linkit] saattaisi kuitenkin toimia suoran demokratian mahdollisuutta merkittävästi rajoittavana ‘faktana’. Miten esim. yli 250 hengen joukko voi päättää ‘kansan tahdon mukaisesti’ yhteisistä asioista, jos/kun jokaisen ryhmän jäsenen tulisi tuntea toisensa ja pystyä keskustelemaan keskenään ennen päätöksentekoa? . Tässä joudutaan väistämättä turvautumaan ainakin väliaikaisesti edustuksellisuuteen eikä näin ollen voida välttää sekä representatiivisuuteen sinänsä [miten kukaan voi edustaa minua minun omassa asiassani?; vrt. pappeuden oikeutus ihmisen ja Jumalan ‘välissä/välittäjänä’ ja kummankin ‘edustajana’] että vaalijärjestelmän reliabiliteettiin ja [etenkin] validiteettiin liittyviä ongelmia. Validiteetin (laadullisen pätevyyden) dilemma ei tietenkään voi ratketa pelkällä matematiikalla, koska kansan tahto tai ylipäätään minkä tahansa tahdon päätös ei ole redusoitavissa laskutoimitukseksi, ellei sitten viime käden turvautuminen kolikonheittoon ole matemaattinen ‘päätös’, jonka kaiken lisäksi matematiikka ‘itse’ tekee (hehheh)]. . 2 Konservatiivisen [myös benoist’laisen] orgaanisen demokratian [joka ei siis ole synonyymi suoralle demokratialle] laatukriteerit nousevat aina hyve-eettisistä lähtökohdista, olivatpa nuo hyveet sitten homeerisia, aristoteelisia, kristillisiä tai ylipäätään ideaalis-yhteisöllisiä. Hyveellisyys orgaanisessa demokratiassa ei ole niinkään ‘välittömän inhimillisen tarpeen’ kartoitukseen perustuvaa arviointia [kuten ‘valistuneesti’ ajatteleva ‘tiedekansalainen’ ilmeisesti toivoisi] kuin valmiutta tietyn ‘ihanteellisen ihmisyyden’ ja sen mahdollistavan yhteiskunnan perustamiseen ja säilyttämiseen [Hegelin ‘orgaanisesta demokratiasta’ ei tosiaankaan näin (yksinkertaisesti) ajateltuna ole pitkä matka fasismiin ja totalitarismiin]. . 3 Kansalaistottelemattomuutta en kuitenkaan pidä ‘ideologisena’ anarkismina vaan päätöksenteossaan jälkeenjääneen ja ‘dementoituneen’ parlamentaarisen demokratian [etenkin sen lainsäädäntöproseduurien] autenttisimpana kritiikkinä, jota pelkkä asioita kaaoksen asti hölöttävä sosiaalinen tai ‘virallinen’ valtamedia ei pysty artikuloimaan kuin enintään poleemisesti ja viihteellisesti puhumattakaan siitä että tuo kritiikki organisoituisi muutosvoimaksi [joko valtio tai yksityinen finanssi-bisnes omistaa median: miten siitä kahleet jalassa voisikaan tulla poliittinen muutosvoima]. . Sosiaalinen media ei synnytä useimmiten kuin pelkkää massavouhotusta vailla pitkälle harkittua sitoutumista mihinkään asiaan, kun taas virallinen media jää lopultakin Pressi-klubin viihde-tasolle: senkin vuoksi, ettei asiallista poliittista kritiikkiä pystytä siirtämään tehokkaasti eduskuntatasolle kuin äänestyksissä, jos niissäkään. Intiimit tekstiviestit ja muu poliittisesti lopultakin täysin epäolennainen kyllä nostetaan tikun nokkaan [no – juuri sehän näyttäisi olevan tuo mystinen ‘perussuomalaisen kansan oman tahto’: kaunainen herraviha ja sensaatioista elävä moraalipilkunviilaus (;)]. . Myös sos.-viihde-media-hömpän takia aidosti sitoutunut kansalaistottelemattomuus on suorastaan välttämätöntä. Virallinen lainsäätäjä on joka tapauksessa sekä päätösbyrokratiaan että edustukselliseen vallankäyttöön sisältyvän ‘tyhjäkäynnin’ ja puoluepoliittisen pelin [~ edustuksellisen demokratian ‘rakenteellinen korruptio’] takia aina jonkin verran myöhässä ja varmistamassa valtaeliitin de facto privilegioita [mm. pääomaverotusta laskemalla]. . 4 ‘Kansan tahto’/’yleistahto’ on ‘melkein’ pelkkä illuusio sekin. Ajatus kansan yhteisestä tahdosta on yhtä häilyväinen, manipuloitavissa oleva, muuttuva ja epämääräinen demokratian lähtökohta kuin säälin ja sympatian [altruistisesti itsekkäät eli ihmiseen liittyen jopa narsistisen tekopyhät] tunteet oikeudenmukaisuuden perustana moraalifilosofiassa. Fasistien ja kommunistien on ollut kirjaimellisesti vaarallisen helppoa käyttää hyväkseen ihmisten psykologista labiiliutta ja siten heidän manipuloitavuuttaan vetoamalla poliittisissa vaatimuksissaan kansan tahtoon. . Markkinatalousdemokratioissa liberaali poliittinen kapitalismi sen sijaan lobbaa itse itseään jatkuvasti miltei joka paikkaan tunkeutuvan mainosten virran myötä ja lopulta Pekka Himasen kaltaisten konsulttien jargonilla [entinen anarko-tekno- ja nykyinen bisnes-marxisti Manuel Castells & Poika konsultoivat oikeistoa tuottamaan voittoa ihmisarvoisemmalla tavalla, positiivisen hengen vallassa, iloisesti, ilman huonoa omaatuntoa eli ilman omien motiiviensa jatkuvan ja perusteellisen reflektoinnin vaatimusta = sietämättömän tekopyhää pelagiolaisuutta]. . 5 Kapitalismin kannalta on suorastaan hyödyllistä vedota tunteisiin pyrittäessä järjestämään kaikentyyppinen sosiaali- ja kriisiapu vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden pohjalle, koska siihen ei kapitalistin tarvitse ottaa verotuksellisestikaan osaa, mutta josta se kuitenkin voi hyötyä uusia markkina-alueita etsiessään. Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita ei kuitenkaan voi rakentaa vain hyväntekeväisyyden muttei myöskään yksityisen yrittämisen ja omistuksen varaan, koska miten se, joka on kiinnostunut vain omasta edustaan eli voitosta, voisi olla aidosti kiinnostunut ihmisten terveydestä tai ylipäätään minkäänlaisesta hyvinvoinnista [jos ja kun vain ‘sairaus’ tuottaa voittoa], ellei sitten ihmisiä ajatella karjana, jota pitää ruokkia [uusilla taudeilla, uusilla diagnooseilla, uusilla lääkkeillä], jotta se lypsäisi kapitalistille koko ajan enemmän hyötyä/voittoa. Paljon maninostettu yksityisten palvelujen suurempi tehokkuus julkisiin nähden osoittautuu ainakin peruspalvelujen järjestämisen suhteen pelkäksi markkina-liberalistien laskelmoiduksi valheeksi, jonka sekä empiiriset että normatiiviset tosiasiat kumoavat mennen tullen. . 6 En ota tässä yhteydessä kantaa IDAn kommentin ehkä hankalimpaan osaan [jos nyt oikeastaan mihinkään osaan], joka koskee ‘ulkoryhmiin’ luokiteltujen oikeuksien suhdetta sisäryhmäläisten oikeuksiin sisäryhmän sisällä - toisin sanoen kansalaisoikeuksien ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta. Liberalistisen perinteen piirissä nämä oikeudet eivät voi/saa periaatteellisesti olla ristiriidassa toistensa kanssa, mutta ymmärtääkseni kiistaa käydään liberalismissakin yhä siitä, pitääkö kansalaisoikeuksien olla alisteisia ihmisoikeuksille vai päinvastoin, mikä vaikuttaa melko absurdilta keskustelulta: voivatko kansalaisoikeudet muka [edes teoriassa] olla ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa [paitsi ehkä orgaanisissa demokratioissa]? * http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/politiikkapareessa-vihaillaan-ensin.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Dunbarin_luku http://en.wikipedia.org/wiki/Dunbar%27s_number