doesnt look the way it feels

does feel the way it loks?ksältä Birgit käy kysymässä, voivatko eskarilaiset tulla käymään. Olin unohtanut asian. Totta kai voivat. Yritän hakea pöydältä, seiniltä ja kaapista jotain jännää alamittaisille näytettäväksi, ja huomaan kopioineeni vesitehtäviin turhan sivun. Pyydän opiskelijoita heittämään sivun veks. Sitten jokin irrationaalinen kakaruus iskee minuun. Sanon korottavani numerolla kaikkien niiden arvosanaa, jotka saavat myttäämänsä paperitollon jompaankumpaan roskikseen omalta paikallaan istuen. Tunnelma sähköistyy, ryhti suoristuu. Opiskelijat vilkuilevat toisiaan, naureskelevat, tähtäilevät ja Simo heittää tollonsa sukkana sisään. Kesken heittelyn eskarilaiset tulevat, istuutuvat tottuneesti takapulpetteihin ja pöydille, ja alkavat tuijottaa minua kysyvästi. Pyydän lukiolaisia panemaan parastaan, ja kyselen muutamia tehtäväpaperin käsitteistä. Käsiä nousee merenä niin että luulen joutuneeni hattivattimetsään. Selitän huleveden, ja pieni Onni takarivistä nostaa viittaa: ”Onko hulevesi sama kuin kuravesi?”. Lukiolaisten sydän näyttää sulavan. On se, melkein sama. Kello soi, mutta lukiolaiset eivät säntääkään käytävään. Tunnelma on hyvä, lämmin. Aivan erilainen kuin seitsemän minuuttia aiemmin. Kun tämän vaan muistaisi: ei ankeus ole ennalta määrättyä.