Useinhan väite kuuluu, että (laittomilla) huumausaineilla aikaansaadut kokemukset eivät ole ”aitoja” uskonnollisia tai mystisiä kokemuksia. Vasta-argumentti taas tähän on, että moni muukin uskonnolliseen tai mystiseen kokemukseen tähtäävä toiminta on tarkoituksellista, ei spontaania. Näin esimerkiksi meditaation tai paastoamisen avulla aikaansaadut mystiset kokemukset eivät olisi yhtään sen aidompia kuin huumeidenkaan avulla aikaansaadut kokemukset. Silti usein on niin, että vain huumeiden avulla saatua kokemusta pidetään epäaidompana kuin muita. Sen taas voi tulkita olevan moraalista närkästystä.

Oli niin tai näin, silti herää kysymys, että miksi aivot tuottavat tällaisia kokemuksia. Kertovatko mystiset (ja psykedeeliset) kokemukset jotain tajunnasta, sen luonteesta ja ihmisenä olemisesta? Aika on ajanut fenomenologisten tutkimusten ohi ja tilalle ovat tulleet muodikkaat aivojen kuvantamismenetelmät. Vaikka tieteellisesti pystyttäisiin pienintäkin yksityiskohtaa myöten selittämään psykedeelisten huumeiden neurofarmakologinen toimintatapa ja reseptorivaikutukset, objektiivisen tieteellisen selityksen ulkopuolelle jää kokemusten subjektiivinen merkityssisältö. Strassman arvosteleekin sitä, että psykedeelisten huumeiden tutkimus on lähes yksinomaan neurofarmakologista tutkimusta. Samoin hän kritisoi aivan oikeutetusti sitä, miten poliittiset mielipiteet ohjaavat tutkimusta.